Tavoitteemme
Olemme Vantaalla pienimuotoisesti toimiva gerbiilikasvattaja. Kasvatamme gerbiileitä lähtökohtaisesti omiin jalostustarpeisiin; värin ja tyypin eteenpäinviemiseksi. Jokaisesta poikueesta on tarkoitus jättää poikanen tai pari kotiin kasvamaan. Loput poikaset myydään hyviin lemmikkikoteihin ilahduttaviksi lemmikeiksi.
Vaalimme terveyttä ja hyvää luonnetta ja käytämmekin vain mukavaluonteisia eläimiä kasvatuksessa, joista itse pidämme. Sukulinjojen on oltava mahdollisimman terveitä ja pitkäikäisyys on suuri plussa, gerbiilien elinikää olisi hyvä saada taas pidennettyä kolme- nelivuotisiksi.
Gerbiiligenetiikka on hyvin kiehtovaa. Pohtimalla sopivia yhdistelmiä tavoitteemme onkin saada parannettua omien eläintemme väriä ja tyyppiä. Tähtäimessä on rotukuvauksen mukaiset värit. Tavoitteena on saada burmeseihimme hyvä selkeä burmesejen väritys takaisin, erottuen vahvasti siamesesta. Siameset ovat taas mielestämme kauneimman värisiä gerbiileitä ja vastaavasti pyrimme saamaan ne erottumaan selkeästi burmeseista. Meille on nimittäin tullut myös gerbiileitä, joiden värityksestä vaikea sanoa kumpaa edellä mainituista väreistä ne edustavatkaan.
Haemme myös eläimiimme jalostuksella kaunista kallonmuotoa ja mukavaa pyöreää mallia takapäähän pitkällä selällä ja riittävällä koolla. Tavoitteisiin pyrkiminen tekeekin tästä mielenkiintoista!

Mistä kasvatus lähti
Ihastuimme gerbiileiden puuhasteluiden seuraamiseen. "Gerbiilitelkkarista" eli terraarioiden väen puuhien katselemisesta tuli rentouttava hetki päivän askareiden lomaan.
Hiljalleen harrastus syveni ja kiinnostus johdatti perehtymään enemmän gerbiilien käyttäytymiseen ja perinnöllisyyteen, gerbiiligenetiikkaan. Meillä syntyi yhteystyöpoikueita ja saimme tästä hyvää oppia haavetta virallista kasvattajanimeä ajatellen.
Saatuamme kokeneilta kasvattajilta arvokasta tutorointia, toteutimme kasvatushaaveen Suomen gerbiiliyhdistyksen virallisena kasvattajana.

Gerbiilimme
Lemmikkinä jokainen meillä asuva tupsuhäntä on arvokas mahdollisine virheineen ja kaikkine hyvine puolineen, soveltui gerbiili sitten jalostamiseen tai ei, ja jokaisella on oma kutsumanimensä.
Meillä gerbiilit asuvat kaverin tai pienen laumansa kanssa tilavassa verkkokannellisessa terraariossa (pääsääntöisesti 95x40x45 cm), joka on sisustettu virikkeellisesti gerbiilin lajityypilliset tarpeet huomioiden: hyvä määrä kuiviketta kaivuupuuhiin, pesämökki, kivi tai saviruukku kynsien kuluttamiseen, sekä oksia ja pahvia silputtavaksi.
Terveydentilaa ja käytöstä tarkkaillaan päivittäin ja näin pääsen ajoissa puuttumaan mahdollisiin alkaviin ongelmiin. Eläinlääkärikäynnit kuuluvat kuvioon tarvittaessa ja voinkin suositella kysyttäessä hyviä eksoottisiin eläimiin perehtyneitä eläinlääkäreitä pääkaupunkiseudulta.
Tupsuhäntien lisäksi meillä asustaa pieniamerikanpaimenkoira, tämä on hyvä tietää noutaessa gerbiileitä meiltä.